Viimeinen ilmottautumispäivä Satahangalle 20.1!

Lähde mukaan Satahangalle!

Kesällä 2013 lippukuntamme EI järjestä omaa kesäleiriä, vaan sudenpentu ja seikkailija –ikäkaudet  osallistuvat Tammileirille ja tarpoja-, samoaja- ja vaeltajaikäkaudet Satahangalle. Satahangan ilmottautumisaika on alkanut.
Satahanka XII on kansainvälinen meripartioleiri, joka pidetään 29.7-5.8.2013 Kustavin Lootholmassa. Leirille odotetaan 900 suomalaista ja 100 ulkomaalaista partiolaista. Satahangan ohjelmaan kuuluu kahdeksan päivää purjehdusta ja merellistä leirielämää. Tulethan mukaan!

Leirille pääsyn vaatimuksena on vähintään 12 vuoden ikä, uimataito ja leirikokemusta. Satahangalle voivat ilmottautua leiriläisiksi tai venekunnanjohtajiksi (vartionjohtajiksi) kaikki vuonna 1992-1996 syntyneet. Vuonna 1991 ja aiemmin syntyvät ilmottautuvat johtajiksi tai palveluleiriläisiksi.

Ilmottautumislappuja kololta tai osoitteesta www.satahanka.fi. Ilmottautumisaika päättyy 20.1.2013.

Lisätietoja Innalta.